3 päivää konferenssissa eikä kertaakaan nähnyt pentuja, kyllä oli kova kohtalo mulla. Tuo oli sovittu jo viime vuonna, eikä silloin ollut mitään tietoa pennuista eikä mistään muustakaan kummallisesta. Ajattelin, että taitoluistelukausi ja tenniskausi ovat juuri tuolloin rauhallisimmillaan, joten hyvin joudan olemaan haavanhoidon parissa tuonkin ajan. No, maanantaina olin todella surkea kun oli pakko lähteä tiistaina kohti Helsinkiä eikä pentuja näkisi moneen moneen päivään. Pakko oli lähteä kun esityksenkin sinne 0lin luvannut heikkona hetkenä. Sari lupasi raportoida joka päivä tapahtumista.
Kävin nyt illalla katsomassa pentuja, voi että olivat kasvaneet hurjasti. Isoimmat pojat jo kohta 1100g ja pieninkin tirriäinen melkein 900g. Hyvin on paino noussut, eivät ole pennut nälkää nähneet. Minusta pari poikaa jo otti selkeästi jaloille, mitä en millään meinannut uskoa. Kyllä vaan ne oli löytäneet jalat aika hyvinkin. Sari kertoikin, että toiset pennut ei pysy enään laatikossa jossa on 20cm korkuinen reuna, vaan tupsahtavat siitä reunan yli äidin maitobaariin..
Allillekkin on ruoka maittanut nyt oikein hyvin, eikä ronklaa mistään ruuasta vaan kaikki menee alas. Toivottavasti tuo trendi jatkuu vielä pitkään kotonakin;-) Lupasin Sarille, että teen omia kokkauksia mukaan. Alli kun on tottunut syömään itse tehtyjä ruokia eikä oikein nappulat uppoa eikä muutkaan valmisruuat kotioloissa. Taitaa Alli olla hemmoteltu täällä päässä, nyt sentään on vieraissa niin syö mitä saa. Toki Sari syöttää erittäin laadukasta tuoreruokaa koko ajan, mutta kotona sekään ei ole oikein uponnut vaan siitäkin on pitänyt valita.
Kuvei ei ole, kun en malttanut ottaa kuvia vaan pidin pentuja hyvänäni senkin ajan. Katsotaan saadaanko otettua kuvia viikonlopun aikana.
3 kommenttia:
Onnittelut hyvin menneen konferenssin jodosta, upeeta!!!
Pentukuvia kait saadaan kunhan rauhotut ;)
Toivottavasti muilla ei ollut noin pahaa eroahdistusta kuin sinulla!!
Kiitos vielä seurasta konferenssissa ja kaikkea hyvää sinulle ja Allin upealle pesueelle! ..jos olisin vähänkään rikkaampi, niin...
Hienoa, että kaikki meni tosi hyvin tai ilmeisesti paremmin kuin hyvin sielä piäkaupunkiseudulla. Ja pennut tietysti kasvaa kohisi vauhdilla sillä aikaa.
No kuvia odotellessa :o)
Lähetä kommentti