Alli on nyt ollut viikonlopusta lähtien Sarin luona, ihan tuossa lähellä. Silti ikävä on kova. Kuopus tajusi eilen illalla ettei Alli tule kotiin ennen kuin pennut on syntyneet ja pärjää ilman äitikoiraa. Kovasti nuorimmaiset kyselivät kuinka monta viikkoa Alli on pois. Yhtä monta kertaa vastasin ettei sitä vielä tiedä, pitää katsoa missä vaiheessa pennut pärjää ilman äippää. Siihen vastaukseen oli lasten tyytyminen.
Huomasin itsekkin eilen, kuinka tylsää ja hiljaista meillä on kun ei ole Allia paikalla. Alli osallistuu kaikkeen toimintaa kotona, paitsi ei imurointiin. (Imuri on ällöttävä,inhottava,kovaääninen laite jota syytä pelätä t. alli) Keittiössä Allin pitää toimia ehdottomasti ylimpänä laajuntarkastajana, turhaa on tehdä sellaista ruokaa mistä Alli ei tahtoisi osinkoja, se ei ole silloin syöntikelpoista. Pyykkihuoltoon, lasten herätyksiin, vessassa käynteihin, saunomiseen ja ulkohommiin pitää aina osallistua koko ajan. Nukkumaankaan ei voinut mennä, ennen kuin on tarkistettu kaikkien sängyt ja huoneet että varmasti on kaikki paikalla. Ei sitä muuten tiedä mistä jäisi paitsi. Olin pitkään sitä mieltä, että kuka kaipaa häntäkärpästä koko ajan? Kyllä minä kaipaan, kovasti kaipaankin. Talo on hiljainen vaikka meitä siellä 5 henkeä ja Pinja-koira siellä onkin, mutta Alli kaiken keskipiste puuttuu. Yhyy..
2 kommenttia:
Muistan tunteen... Ja silloin päätin, ettei toista sijoitusnarttua meille koskaan tule enkä edelleenkään ole kantaani muuttanut. On päiviä, kun olis muka niin paljon helpompi ilman koiria, mutta loppujen lopuksi hetkeäkään ei antaisi pois. Koittakaahan jaksaa, kyllä se Alli sieltä takaisin tulee ja sit onkin vipinää taas yli oman tarpeen ;)
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan....yritä nyt hoputtaa sitä Allia, että päästään tässä jännityksestä :o)
Lähetä kommentti