torstai 13. toukokuuta 2010

Allin ja bumban pennut 1v 14.5.2010






Upea Masi. Erittäin iso uros, saas nähdä tuleeko isompi kuin ponista;-)












Masi leikki kompostien kuningattaren kanssa antaamuksella.
Huomenna tulee kuluneeksi vuosi kun Allin ja Bumban pennut näki päivänvalon kasvattajan luona. Ensimmäinen pentu syntyi klo 21 jälkeen ja seuraavana aamupäivänä syntyi viimeinen. Yhteensä yhdeksän pentua joista 3 narttua ja 6 urosta. Meille tuli Myrtti, unelma joka toteutui. Kasvattajalle jäi yksi narttu ja kolmas nartuista muutti Paimioon.


Alman kuvia olikin jo nähtävissä kun kävin häntä tervehtimässä Paimiossa. Röllistä joka asuu Hämeenlinnassa, oli kuvia aikaisemmin keväällä. Tänään sain tavata Masin joka asuu Orivedellä. Asmon kuvia olen nähnyt blogissa, siinäkin on poika joka näyttää hyvältä. Luonnekkin on kohillaa omistajien mukaan. Maksin tapasin kun olin tulossa Heinolasta tyttären kilpailuista. Kyllä oli Maksikin komea vuosikas. Retusta kuulin kun pojat pikkasen lähti "kylille" mutten ole tavannut kertaakaan sitten viime syksyn.
Teimme treffit Tampereelle yhteen koirapuistoon. Masin omistaja toi pojan sinne, mistä olen kiitollinen. Minähän en ole kasvattaja, joten on omistajien hyväntahtoisuuden varassa että näen pentuja. Masi on oikein komea leonberginpentu ja tooooodella iso. Siis iso. Nyt kehitys oli juuri sellainen kuin vuoden ikäisellä kuuluu ollakkin. Luonnekkin oli täydellinen. Kaikkien kanssa tultiin hyvin toimeen ja hyvin osasi lukea koiraa. Perheen tytärtä vahdittiin kovasti, ei saanut metsänkeiju mennä yksin pitkällekkään kun Masi meni perään. Mutta kyllä Masi leikkikin tuon Kompostien Kuningattaren kanssa;-) Eli Mia, Bumban omistaja, oli kanssa tervehtimässä Masia.
Päivä oli täydellinen kun sain tavata juuri ennen synttäreitä Masin.
Olisi hienoa kuulla mitä pennuille kuuluu ja miten teillä menee. Kuvia olisi kiva saada ja saa minua kutsua kyläänkin ja meille voi tulla kylään. Haluaisin kuulla onko pentutestien tulokset olleet oikeat. Olettekos katsoneet niitä testejä CD:ltä jotka kasvattaja antoi teille mukaan kun pentu lähti kotiin? Nehän olivat lahja Alli-äidiltä.

Eli kaikille onnea ja paljon uimista ja leikkiä.
Kotiin ajaessa olin aivan maassa ja itketti aivan hirveästi. Koin elämän niin epäoikeudenmukaiseksi. Menetin koiran jota palvoin ja joka oli minulle hyvin tärkeä. Olin kuvitellut, että olen päässyt yli Myrtin kuolemasta mutten olekkaan. Nyt se taas iski ja todella kovaa päin näköä. Eihän tästä tapahtumasta ole kulunut kuin 3 kuukautta. Minulla on niin ikävä.

1 kommentti:

Piia kirjoitti...

Uskon että on ikävä... Jaksamista sinne..