Lokakuu on ikävä kuukausi koiran omistajalle. Milloin muulloin tulee yhtä paljon kuraa sisään kuin lokakuussa? No, marraskuussa, joulukuussa ja tammikuussa ja helmikuussa kun asuu täällä etelässä ja vielä länsi-rannikolla. Ei ihan varmaan tulisi näin kauheasti tuota kuraa jos olis lapissa. Meillä rakennetaan tuohon naapuriin 4 uutta omakotitaloa ja meidän tienpätkä on kuin kyntöpelto kun isot rekat ja kuorma-autot sekä kaivurit siinä liikkuu useita kertoja päivässä. Lapset ovat vaarassa kun lähtevät ja tulevat koulusta, ei kuskit kauheasti katsele ympärilleen kun kääntyvät ja peruuttelevat. Katkaisevat tienkin milloin tykkäävät. Kahteen otteeseen on naapurti myöhästyneet töistä kun miehet päättivät että nyt on aika purkaa kuormaa tässä keskellä tietä. Kyllä uusista naapureista tykätään nyt jo. Oikeasti ei ole kyse kuitenkaan naapureiden välinpitämättömyydesta vaan raksamiesten omavaltaisesta käyttäytymisestä.
Koirathan tietenkin tykkää kun on koko päivä aikaa katsella ikkunasta mitä siellä mettän takaa pilkistelee, hajuja tulee jotka on niin kitkeriä ettei suostuta välillä uloskaan. No, toisinaan taas pelottaa Myrttiä oudot äänet kun juntataan paaluja maahan. Saati kun räjäytellään naapurissa. Ei voi pieni koira ymmärtää miksi maa tärisee ja isommatkin koirat hermostuu.
Pentukoulussa ollaan oltu ahkerasti. Myrtti on erittäin hyvä koulutettava. Nyt vuorossa oli opettaa kuinka kielletään syömästä ilman lupaa mitään vaikka olisi kuinka herkullista, toisena opetettiin kuinka täytyy odottaa lupaa tervehtimiseen tai ei saa lupaa. Kolmantena harjoiteltiin viereen/sivulle käskyä. Olin hyvin hämmästynyt kun Myrtti hoksasi jokaisen jutun. Tuo viereen komento oli vaikein, mutta niin sekin on viikon aikana alkanut sujua. Eilen illalla oltiin lenkillä pyörätiellä, vastaan tuli ½ vuotias perhoskoiran pentu. Myrtti tuli nätisti istumaan viereen ja odotti että saa luvan tulla haistamaan. No, vierellä olo suijui hyvin muttei Myrtin kärsivällisyys riittänyt enään siihen että olisi jaksanut vain haistaa toista, siinä piti alkaa pomppimaan ja riekkumaan sen verran kovaa ettei toinen pentu uskaltanut enään edes liikkua. Jatkoimme matkaa kotiin. Hihnakävely sujuu mallikkaasti, ei tarvitse nykiä eikä kovasti edes käännöksiä tehdä Myrtti huolehtii koko ajan minun liikkeistä minne mennään.
Allinkin voimat alkavat palautua pennutuksesta. Ruokahalua on vielä on mutta ruuan valikoiminen on jo tullut mukaan taas. Onneksi löydettiin nappulamerkki mikä kelpaa, helpompaa elämä kun edes joskus saa heitettyä nappulaa joukkoon. Aina ei ehdi tehdä koirille ruokaa vaikka valmiina pakkasessa onkin vihannesmössöt ja puuron keitossa ei kauaa mene. Ongelmaksi tulee tuo lihan sulattaminen, miten ihmeessä muistan ottaa lihan sulamaan ajoissa? Vinkkejä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti